Varjorikko on uusi ilmainen kirjallisuuslehti, joka tarjoaa lukijoilleen laadukkaita novelleja spekulatiiviseen fiktioon kuuluvista tyylilajeista: ne edustavat fantasiaa, tieteiskirjallisuutta, kauhua, surrealismia, uuskummaa ja muita, epämääräisempiäkin lajien sekoituksia.
Päätin perustaa Varjorikon kevättalvella 2018 tilanteessa, jossa kotimaisen spekulatiivisen fiktion julkaisukenttä oli muuttanut muotoaan selvästi epäsuotuisammaksi novellisteja kohtaan. Usva-verkkolehtikin, tärkeä julkaisukanava monelle kirjoittajalle, näytti juuri jääneen pysyvästi tauolle.
Genren novelleja julkaisevat lehdet ovat muutenkin viime vuosina harventuneet. Toisaalta viime vuosina on julkaistu valtava määrä antologioita, mutta ne ovat joko teemasidonnaisia tai rajattu tietylle osallistujajoukolle.
Tarvetta on siis ollut uudelle lehdelle.
Osallistuin vuonna 2017 ilmestyneen urbaanin fantasian Meliwas-antologian toimitustyöhön vuosien ajan. Varjorikon perustaminen tuntui vain luontevalta jatkeelta tälle megaprojektille antologian julkaisemisen jälkeiseen elämääni. Haluan kuitenkin kiittää ystäviäni ja joukkoa kirjoittajia kannustuksesta, jonka ansiosta lähdin vakavissani perustamaan tätä lehteä, ja muusta tärkeästä tausta-avusta ensimmäisen numeron aikaansaamisessa ja sivuston laatimisessa.
Tosin suurin kiitos ensimmäisen numeron julkaisemisesta kuuluu tietysti novellien kirjoittajille. Toimitustyössä ovat avustaneet Leila Paananen ja Arren Zherbin.
Tämän lehden ensimmäisestä numerosta pyrittiin kokoamaan mahdollisimman laaja kattaus spekulatiivista fiktiota, jotta saadaan aikaan käsitys siitä, kuinka laaja kirjo tyylilajeja mahtuu Varjorikon sateenvarjon alle. Tämä lehti sisältää siis useammantyylistä tieteis- ja fantasiakirjallisuutta.
Ville Kokon Maatilan tyttö on omaperäisestä näkökulmasta kerrottu fantasianovelli. Joona Koirasen He jotka jäävät he jotka lähtevät ja Suvi Kauppilan Tsaari Nikolai ja kultainen lohikäärme lähestyvät myyttisen tai sadunomaisen otteen kautta tyylilajejaan, tieteistarinaa ja vaihtoehtohistoriaa. Mirka Ulannon Kulmakerroin on tieteisnovelli, jossa dialogi ja vieraan olennon kokemukset vuorottelevat. Leila Paanasen Jacque Lachnerin tapaus edustaa retrotyylistä science fictionia. Surrealismin puolelle mennään Milla Ikosen Puhelussa.
Ensimmäisestä Varjorikosta jää puuttumaan vielä varsinainen kauhugenre. Tulevissa numeroissa toivottavasti päästään paikkaamaan tätä puutetta!