Samettihevonen

Sanna Tolmunen

Auringon säteet kutittivat Ainon kasvoja. Silmien takana jomottava päänsärky aneli pitämään silmät kiinni. Pyyntöä uhmaten Aino kuitenkin raotti luomiaan. Kirkkaus muutti jomotuksen päätä vihaisesti vihlovaksi kivun aalloksi.

Valtava villakoira tuijotti Ainon särkeviin silmiin tuvan nurkasta. Milloinhan minä viimeksi siivosin täällä, hän mietti. Sitten olennaisempi kysymys lipui hänen tajuntaansa: mitä minä teen tuvan lattialla?

Ei äkkinäisiä liikkeitä, ei äkkinäisiä liikkeitä, hän hoki itselleen noustessaan ylös. Kovalla lattialla vietetyt tunnit olivat kasautuneet kipeästi hartioihin ja niskaan. Puolivälissä nousua hänen silmissään sumeni, ja hänen oli tartuttava tuvan penkkiin.

“Mitä hemmettiä?” hän kysyi ääneen pidellen päätään vapaalla kädellään.

Pöydällä sikin sokin makaavat, reunoilta ruskistuneet kukat eivät vastanneet Ainon kysymykseen. Kasvien mukana sisään raahautuneet juuret ja multakokkareet olivat yhtä hiljaisia. Kokkareiden vana jatkui mökin ovelle asti. Niiden vieressä näkyi kuraisia jalanjälkiä, jotka päättyivät keskelle lattiaa riisuttuihin saappaisiin. Kaappikellon pieni viisari oli vääntynyt ja sojotti ulos kellotaulusta. Kello oli pysähtynyt viittä vaille neljään.

Vanhan viinan haju riensi antamaan vastauksen, jota pöydällä olevat kasvit eivät paljastaneet. Rikkoutunut vodkapullo makasi sirpaleina lavuaarin edessä. Vodkarannut olivat jähmettyneet kaapin oveen verisen kädenjäljen viereen.

Aino katsoi veristä jälkeä ja käänsi hitaasti katseensa käsiinsä. Kuivunut veri oli lohkeillut hänen kämmenissään. Vasemmassa kädessä oli valtava haava, josta törrötti yhä lasinsiru. Aino huomasi myös olevansa uimapuvussa, joka oli rullattu alas vyötärölle. Puku tiputti yhä vettä lattialaudoille.

Tältä näytti siis hänen ensimmäinen juhannuksensa avioeron jälkeen. Yksin mökillä, työttömänä ja kaatokännissä.

Juha olisi varmasti onnellinen, jos näkisi hänet nyt. Tämä todisti oikeaksi kaikki ne syytökset siitä, ettei Aino ollut tarpeeksi vastuuntuntoinen tai vakava. IT-talon varatoimitusjohtaja tarvitsi kainaloonsa jonkun edustavan. Jonkun, joka jaksaisi puhua politiikasta edustustilaisuuksissa ja hoitaisi samalla kotia. Eikä tietenkään joisi liikaa.

Aino kietoi tuolin selkänojalla roikkuvan pyyhkeen ympärilleen, kiskoi sirpaleen kämmenestään ja alkoi kaapia multaa pöydältä ehjään käteensä.

*

Joku jyskytti mökin ovea. Aino havahtui liskon unestaan hiestä märkänä. Sydän pumppasi krapulaisena, veri humisi korvissa. Tuulenvire heilutti isoäidin mansikkaverhoja avonaisen ikkunan edessä. Kello tikitti aamuviittä.

Jyskytys toistui. Ääni ei kuitenkaan tullut mökin ovelta, vaan pihalta.

Aino nappasi kännykkänsä yöpöydältä, pisti kylpytakin päälleen ja hiipi ikkunalle. Piha oli hiljainen. Sauna, vanha talli ja pihatiellä seisova ruostuva kuplavolkkari näkyivät selkeänä keskikesän valoisassa yössä. Liehuva verho pyyhki Ainon hikisiä kasvoja.

Tallin ovi oli raollaan. Oliko ovi ollut raollaan, kun hän meni nukkumaan? Välähdykset edellisestä illasta saivat hänet epäilemään itseään. Oliko hän tapellut jonkun kanssa baarissa? Ehkä muistikuvat kärhämästä pitivät paikkansa, ehkä hän oli avannut tallin oven. Hän ei ollut varma. Varmaa oli kuitenkin, että hän olisi kylän puheenaihe seuraavan viikon.

Aino hiipi mökin ovelle, kiskoi kahta kokoa liian suuret saappaat jalkaansa ja avasi oven pihalle. Hän tarttui lapioon oven ulkopuolella ja hiipi kohti tallia lapio koholla.

Tallin ovi heilui hitaasti edestakaisin. Aino kurotti kättään kohti ovea.

PAM. Jokin rysähti ovilautoja vasten.

Aino lensi selälleen pihamaalle ja iski samalla naamaansa lapiollaan. Hän näki silmäkulmastaan, kuinka jokin juoksi ulos tallista ja katosi lähimpään puskaan metsän rajalle.

Saamari, että hänen päänsä oli ollut kovilla viimeisen vuorokauden. Aino kapusi jaloilleen verta vuotavaa nenäänsä pidellen, kohti puskaa pälyillen.

Oliko se susi? Niitä oli näkynyt Pohjanmaalla tavallista enemmän. Naapuritilan Irma ja Jorma olivat nähneet yhden vasta viime viikolla.

Aino kumartui ottamaan pudonneen lapion käteensä. Veri valui hänen nenästään froteekylpytakille värjäten äidin 70-luvun aarteen rinnuksen punaiseksi. Hän kaivoi taskustaan vapaalla kädellään nenäliinan ja nosti sitten katseensa painaakseen liinan nenälleen.

Aino jähmettyi paikoillensa.

Suuret mustat silmät tuijottivat häntä puskan edestä. Se ei ollut kuitenkaan susi. Se oli varsa. Vaaleanpunainen varsa.

*

“Miten niin vain sininen varsa?!” Kommendantti Xenxin hopeansuomuiset kasvot kiristyivät piukeiksi hänen puhkuessaan.

Hevostenhoitaja Moor pyyhki hermostuneena kasvojaan taskuliinaansa. Se haisi hevosilta, kuten kaikki muukin, mitä hän omisti.

“Kakista ulos, hyvä mies”, Xenxi karjui.

“Kuten tiedätte, kaikki on tehty täysin protokollan mukaisesti”, Moor sanoi. Hänen kurkkuaan kuivasi. “Varsomisessa ei ollut ongelmia. Tamma voi oikein hyvin, samoin sininen varsa…” Sanat kuivuivat ja katosivat ilmaan.

“Kysyinkö minä, miten tamma voi?” Xenxin iho kiristyi entisestään ja hopeaiset suomut alkoivat hohtaa punaisen sävyjä.

“Rauhoitutaanpa hieman”, ylikommendantti Koshii sanoi ja kaatoi vettä pöydällä olevasta kannusta yhteen tyhjistä laseista. Hän työnsi lasin hoitaja Moorin eteen, joka paineli otsaansa liinallaan ja nuuhkaisi lohduttavaa hevosen tuoksua ennen kuin hörppäsi kulauksen vettä.

“Hoitaja Moor”, ylikommendantti Koshii aloitti äänellä, jossa kaikui vuosien kokemuksen tuoma rauha Hänen pitkät mustat hiuksensa valuivat lettinä selkää pitkin aina lattiaan asti. Leiskuvan punainen univormu korosti hänen hoikkia, pitkiä raajojaan. ”Kertokaa meille, mitä tarkalleen tapahtui viime yönä juhlallisuuksien jälkeen.”

Moor katsoi ympärillään istuvia Yhdistyneiden ulottuvuuksien johtajia. Viisitoista silmäparia tuijottivat häntä. Moor ei ollut tottunut huomioon. Hevosia hän ymmärsi, mutta muut olennot aiheuttivat enemmän päänvaivaa. Hän tunsi yhä Xenxin hengityksen kasvoillaan, mutta kommendantin suomuiset kasvot näyttivät palanneen turvallisen hopeaisiksi.

Moor otti toisen kulauksen vettä ja yskäisi. “Olimme ottaneet viimeiset skannaukset protokollan mukaisesti tammasta varsomisyön juhlallisuuksien päätteeksi. Molemmat varsat voivat silloin erittäin hyvin, kuten aiemmissakin tutkimuksissa.”

Moor kaivoi laukustaan kädet täristen holoasemansa ja käynnisti sen. Ilmaan ilmestyvissä hologrammeissa näkyi kaksi tamman kohdussa kelluvaa varsaa aikaleimoineen.

“Seuraavaksi siirryimme Tasapainon talleille odottamaan varsomista, joka käynnistyi ajallaan, kello neljältä, kuten aina tähänkin asti. Sininen varsa syntyi ennätysajassa. Terve varsa, oikein hyvinvoiva. Nousi jaloilleen ennätysajassa…”

Xenxi mulkaisi Mooria murhaavasti.

“Mutta, mutta… Siihen se jäikin. Toista varsaa ei vain tullut. Skannasimme tamman ja varsa oli yksinkertaisesti… kadonnut.”

Xenxin suomut räiskähtivät punaisiksi. “Miten niin yksinkertaisesti kadonnut!? Eihän varsa voi noin vain kadota tamman vatsasta!”

Hikipisara putosi Moorin otsalta pöydälle hänen edessään.

*

Varsan samettinen karvapeite tuntui untuvaiselta koskettaa. Aino juoksutti sormiaan eläimen pulleaa kylkeä pitkin. Sen karkea, fuksianpunainen harja roikkui pehmeää vesimelonin pinkkiä karvapeitettä vasten.

“Mistä ihmeestä sinä ilmestyit?”

Varsan mustat silmät tapittivat Ainoa otsaharjan välistä. Turpa pökkäsi häntä nopeasti käteen, joka oli lakannut rapsuttamasta varsan kylkeä.

“Hyvä on, rapsutan, rapsutan”, Aino sanoi ja nappasi koivupöllin tallin kulmalta penkikseen. Varsan turpa laskeutui hänen syliinsä tyytyväisenä. Pitkät mustat ripset kutittivat Ainon käsivartta.

“Kuka ihme on värjännyt sinut tämän väriseksi? Ei voi tehdä hyvää pienelle varsalle. En koskaan ole nähnyt tällaista karvaa hevosella aiemmin”, Aino sanoi ja mietti, ettei tämä juhannus voinut enää muuttua oudommaksi.

“Tiesitkö, että minun hääpukuni piti olla samanvärinen kuin sinä? Ihan oikeasti. Inhoan valkoista. En halunnut näyttää samalta kuin kaikki morsiamet typerissä häälehdissä.”

Katkera pistos vihlaisi Ainon rintakehää. Hänen suutaan kuivasi.

“Ei sinulla sattuisi olemaan olutta?” Aino kysyi varsalta ja huokaisi syvään. Huokauksen ilmavirta sai varsan räpsyttelemään. Se nosti turpansa Ainoa kohden.

“Niin epäilinkin. Odota täällä niin haen sinulle jotain syötävää ja itselleni vettä. Joku nimittäin joi eilen kaikki oluet, vaikka sellainen tekisi todella terää juuri nyt”, Aino sanoi ja nousi pölliltä.

Aino hinkkasi verta kostutetulla rätillä aamutakin rinnuksilta tuvan keittiössä. Veri tuntui vain jämähtävän tiukemmin takin kuituihin. Aino luovutti ja heitti rätin lavuaariin. Hän otti jääkaapin alakaapista porkkanoita. Ruskistuneet juurekset olivat nähneet parempiakin päiviä.

Jääkaapin ylähyllyllä hikoilevat olutpullot osuivat Ainon silmiin. Hän räpsäytti silmiään epäuskoisesti. Hän oli varma, että kaappi oli ollut tyhjä vielä hetki sitten. Ei olutta, ei ruokaa. Paitsi nahistuneet juurekset.

Aino kohautti olkiaan, otti yhden oluista mukaan ja sulki kaapin kyynärpäällään.

Varsa odotti häntä mökin ovella.

“Joko oli ikävä? Tässä, ehkä näillä lähtee nälkä.”

Varsa alkoi mutustaa porkkanoita tyytyväisen oloisena.

Aino toivoi, että Juha olisi täällä. Hän oli aina ollut hyvä ratkaisemaan ongelmia. Tai ehkä Aino vain toivoi, että Juha soittaisi rukoillakseen häntä takaisin. Silloin Aino voisi sanoa, että mies oli menettänyt mahdollisuutensa ja käskeä häntä suksimaan kuuseen.

Puhelin kylpytakin taskussa alkoi väristä. Kuka soitti hänelle kello kuusi aamulla juhannuspäivänä?

Maailman suurin idiootti vilkkui näytöllä silmälasipäisen, sliipatun miehen kuvan alla.

Juha.

*

Huoneeseen puhkesi levoton puheensorina.

“Miten varsa voi kadota tamman sisältä? Voimmeko luottaa tallin henkilökuntaan?”

“Voivatko tutkimukset valehdella? Jos toinen varsa onkin yhä kohdussa?

“Meidän on kuulusteltava jokaista tallissa ollutta!”

Kongin isku hiljensi sekasorron äänet huoneessa. Ylikommendantti Koshii laski kongikapulan hitaasti pöydälle ja hieroi silmiään.

“Täysi tutkimus käynnistettiin heti, kun hoitaja Moor protokollan mukaisesti ilmoitti asiasta.” Koshii nyökkäsi Moorin suuntaan. Tämä ryhdistäytyi hieman tuolissaan, johon oli hitaasti valunut. “Annan nyt puheenvuoron Ulottuvuuksien välisen tutkintakeskuksen ylikomentaja Wosnovikille, joka valottaa tilannetta tarkemmin.”

Huoneen nurkassa seissyt valtava hahmo astui pöydän ääreen yhdellä suurella askeleella ja käynnisti holoasemansa. Hologrammi maapallosta ilmestyi johtajien eteen.

“UVT:n taumaturgiasensorit laukesivat viime yönä viisi vaille neljä. Värähdykset olivat voimakkaimmillaan täällä.” Wosnovikin paksu sormi osoitti maapalloa, joka muuttui hänen kosketuksestaan kahdeksikymmeneksi maapalloksi. “Ulottuvuudessa kolme alueella, jota ulottuvuuden asukkaat kutsuvat Pohjanmaaksi.”

“Hetkinen, ulottuvuudessa kolme ei pitänyt olla maageja”, punaiseen sotilaalliseen nahkatakkiin pukeutunut hintelä nainen sanoi ja siristeli kolmea silmäänsä hologrammia tarkastellessaan.

“Olette oikeassa, senaattori Roho. Ulottuvuus kolme on ollut pitkään nukkuva ulottuvuus. Tämä on itse asiassa ensimmäinen kerta sataan vuoteen, kun ulottuvuudesta on poimittu mitään taumaturgiaan liittyvää signaalia. Mutta datamme ei valehtele. Joku ulottuvuudessa kolme laukaisi sensorimme.”

Senaattorin korvat kääntyivät kokonaan Wosnovikin suuntaan. “Tarkoitatko, että ulottuvuudessa kolme on rekisteröimätön, heräävä maagi?”

“Työryhmämme teoria tällä hetkellä on, että maagi toisesta ulottuvuudesta on hypännyt luvattomasti ulottuvuuteen kolme. Heräävä maagi ei pystyisi mitenkään tämän tason magiaan, ainakaan yksin”, Wosnovik sanoi.

“Mutta mitä hän, tai he, haluavat? Ei kai meillä ole taas tason viisi insidenssiä käynnissä?”

Huone täyttyi kauhun hengähdyksistä ja villistä puheensorinasta.

“Me emme tiedä vielä. Tiedämme kuitenkin, että hänen, tai heidän, täytyy olla todella voimakkaita. Vain uskomattoman vahva maagi voisi läpäistä tasapainon hevosia ympäröivät loitsut. Varustaudumme siis kaikkein pahimpaan ja lähetämme parhaan taktisen tiimimme ottamaan tilanteen haltuun ja kohtaamaan tämän voimakkaan ja nokkelan maagin tai maagit. Emme voi aliarvioida vastustamme.”

*

Tupakan savu sai Ainon yskimään. Hän tumppasi loput tupakasta mökin rappuun, jolla hän istui. Hän oli juuri lopettanut puhelun Juhan kanssa. Mies oli kuin olikin pyytänyt häntä palaamaan kotiin. Aino oli luullut, että Juhan mateleminen ja hänen takaisin anomisensa olisi ollut unelmien täyttymys. Nyt kun se oli todella tapahtunut, Ainosta tuntui vain tyhjältä. Juhan ääni oli kuulostanut ahdistuneelta, ja jokin puhelussa oli tuntunut oudolta. Väärältä.

Aino lytisti tyhjän Marlboro-askin ja heitti sen ojan pientareelle.

“Joo, joo. Poimin sen takaisin tullessa sitten”, Aino sanoi varsalle, joka katsoi häntä suurilla kosteilla silmillään. “Käydään kylillä hakemassa tupakkaa minulle ja sinulle parit porkkanat. Kysellään samalla, kuka on hukannut hassun juhannushevosensa.”

Varsan kaviot kopsahtelivat asfalttiin kylänraitilla. Aino kaivoi lyhyitä farkkusortsejaan takapuolestaan, jonka vakoon ne karkasivat sinnikkäästi. Hänen liian suuret saappaansa lonksuivat samaa tahtia kavioiden kopseen kanssa

Jokin tässä juhannuksessa oli todella outoa, Aino mietti. Muukin kuin vaaleanpunainen, samettinen varsa, joka oli ilmestynyt hänen talliinsa. Outo kutina hänen vatsanpohjassaan oli voimistunut siitä lähtien, kun hän heräsi tuvan lattialta. Aluksi krapula oli peittänyt sen alleen, mutta nyt sen tunsi selvästi.

Jotakin erikoista väreili ilmassa.

*

“Taumaturgian instituutin tutkimusjohtajana teidän on mentävä mukaan”, Yhdistyneiden ulottuvuuksien ylikommendantti Koshii sanoi.

Tutkimusjohtaja Joshua Aaron tutki hologrammia edessään kuumeisesti. Hän pyyhki vaaleita puolipitkiä hiuksiaan korvansa taakse ja puski alas valuvia silmälaseja takaisin paikalleen. Hikinen nenänvarsi ei pitänyt laseja kauaa ennen kuin ne valuivat takaisin nenänpäälle.

Mikä oli laukaissut sensorit nukkuvassa ulottuvuudessa? Joshua ei ymmärtänyt. Mikään ei viitannut luvattomiin hyppyihin ulottuvuuksien välillä. Maageja oli kovin vähän jäljellä missään tunnetuissa ulottuvuuksissa, eikä heräävä maagi pystyisi tällaiseen temppuun. Hän ei uskonut ylikomentaja Wosnovikin teoriaan luvattomasta ulottuvuuksien välisestä hypystä. Data ei yksinkertaisesti tukenut sitä.

“Minä ymmärrän, minun on tietenkin oltava mukana. Toki, toki, on otettava huomioon, että minä…” Joshua otti lasit päästään ja pyyhki hikistä nenänvarttaan. Huone tuntui kuumalta. Paljon kuumemmalta kuin aiemmin. Oliko ilmastoinnissa jotain vikaa? “Minä en oikeastaan ole koskaan hypännyt ulottuvuuksien välillä.”

Ylikomentaja Wosnovik tuhahti turhautuneena. “Mitä ihmettä akatemiassa opetetaan nykyään? Miten voit päästä tutkimusjohtajaksi ilman, että sinulta vaaditaan ulottuvuuksien välistä hyppyä? Eikö opetuksessa ole enää mitään käytännön työtä?! Tämä on naurettavaa!” Valtava nyrkki iskeytyi pöytään sanojen painoksi.

Joshua puri hampaitaan yhteen. Niin kuin hän tarvitsisi ketään kertomaan hänelle, miten hölmöä oli olla hänen asemassaan niin olemattomalla tosimaailman kokemuksella taumaturgiasta tai ulottuvuuksien välisestä matkustamisesta. Se, että hän oli ollut luokkansa priimus läpi koulutuksensa, oli tässä tilanteessa yhdentekevää. Yhdentekevää ainakin Wosnovikille.

“Itse asiassa, olin… Vuosikurssimme oli ensimmäinen, joilta sitä ei vaadittu. Akatemiassa on todettu, etteivät asiantuntijat enää kovinkaan todennäköisesti urallaan joudu hyppäämään. Tilastollisesti. Ja he, jotka joutuvat, oppivat työssä. Ottaen, ottaen huomioon hyppyjen riskit ja…”

“Voi interdimensionaalinen demoni sentään, mihin ulottuvuutemme on mennyt?” Wosnovikin ääni tuntui kumisevan Joshuan rintakehässä asti.

Ylikommendantti Koshii viittoi Wosnovikia rauhoittumaan. “Tiedätte kuitenkin teorian? Ja olette käyneet läpi simulaatiot, eikö niin?”

“Tietenkin”, Joshua sanoi.

“Eli tämä ei ole ongelma. Lähdette Wosnovikin tiimin mukana ulottuvuuteen kolme. Tarvitsemme paikalle asiantuntijan, joka osaa käyttää diplomaattisia keinoja tarpeen vaatiessa”, Koshii sanoi nykäyttäen päätään Wosnovikin suuntaan. “Hyppy on tehtävä heti. Meillä ei ole aikaa hukattavana. Multiversumin tasapaino on teidän käsissänne. Wosnovik, tutkimusjohtaja Aaron, minä luotan teihin. Me kaikki luotamme teihin.”

Koshii iski Joshuaa selkään rohkaisevasti. Joshuan silmälasit luiskahtivat takaisin nenänpäälle.

*

Varsa nyki hampaillaan ruohonkorsia, jotka kasvoivat pyörätelineen ja asfaltin välistä marketin edessä. Oven kello kilahti, kun Aino astui sisään kauppaan.

“Terve Martti.”

Pulleat miehen kasvot pilkistivät esiin lähimmän hyllyn takaa. “Aino, terve! Sinäpä olet aikaisin liikkeellä.”

“Joo. Röökit loppuivat.”

“Varmaan myös olut”, kauppias sanoi ja nauroi.

“Hmm. No ei itse asiassa, ihme kyllä.” Saamarin pienet kylät. Olikohan Martti ollut pubissa, kun Aino oli ruvennut tappelemaan? No ei sillä niin väliä, koko kylä tiesi siitä jo varmasti.

“Kuules, tuollainen otus ilmestyi minun talliini. Satutko tietämään kenen se voisi olla?” Aino viittoi ikkunaan.

“Mitä ihmettä sinä olet sille tehnyt?” Martti kysyi essuun käsiään pyyhkien samalla kun tuijotti ikkunasta ulkona seisovaa varsaa.

“Minä en ole tehnyt mitään. Se ilmestyi paikalle tuollaisena”, Aino sanoi.

“Oletko ihan varma? Ettet kuitenkin varastanut sitä samalla, kun juoksentelit Lehikäisten pellolla nakuna viime yönä?” Martti hihitti huomautukselleen. Hihitykseen liittyi naisen nauru.

Ainon kasvot punehtuivat. Tämä selitti naarmut hänen jaloissaan.

“Terve vaan, Armi”, Aino sanoi.

“Terve Aino.” Ryppyiset, hymyilevät naisen kasvot ilmestyivät hyllyn takaa. “Sinulla oli sitten rankempi juhannus.”

“Juu, näin oli”, Aino sanoi ja pakeni porkkanahyllylle ennen kuin keskustelu ehti jatkua. Alasti Lehikäisten pellolla. Aino pyöritteli päätään mielikuvalle. Mikä ihme häntä oli riivannut?

Aino iski porkkanat liukuhihnalle. “Annatko vielä askin punaista Marlboroa. Tai laita kaksi. Ja rivi lottoa.” Aino kaivoi lompakkoa taskustaan, mutta löysi sen sijaan vain lisää kasveja multakokkareineen. ”Ei perhana, unohdin lompakon.”

“Talo tarjoaa”, Irma sanoi kassan takaa samalla kun iski tupakka-askit hihnalle.

Kokkareet putoilivat Ainon kädestä hänen jalkoihinsa. “Talo tarjoaa? Tupakkaa ja lottoa?” Martti ja Irma olivat herttaisia, mutta tupakka ja lotto olivat voi heidän leivällään. Heitä ei myöskään tunnettu höllistä kukkaronnyöreistään.

“Ehdottomasti, talo tarjoaa”, Irma sanoi uudestaan ja näytti itsekin aavistuksen hämmästyneeltä.

He katsoivat toisiaan hetken hölmistyneessä hiljaisuudessa. Kutina Ainon vatsanpohjassa voimistui.

“No kiitos”, Aino sanoi, nappasi ostokset kainaloonsa ja taittoi lottokupongin takataskuunsa ennen kuin Irma muuttaisi mielensä.

*

“Ylikomentaja, missä olette?”

“Aargh!”

“Helvetti, en näe mitään!”

Taktisen tiimin huudot sekoittuivat ympärillä vellovaan kohinaan.

“Joukot, painakaa modiumnappia heti”, ylikomentaja Wosnovik huusi ja painoi suurta nappia kypäränsä oikealla puolella. Hänen vartalonsa kieppui holtittomasti pimeydessä ja hänen sisuskalunsa pyrkivät sitkeästi kapuamaan ylös kurkkua pitkin.

“Ylikomentaja, luulen, että olemme jumissa ulottuvuuksien välissä!”

“Älä helvetissä! Painakaa sitä saatanan modiumnappia, ellette halua revetä kaikkiin kahteenkymmeneen tunnettuun ulottuvuuteen ja muutamaan sataan tuntemattomaan.”

Wosnovikin valtava keho jymähti paikalleen pimeässä. Ilma maistui mansikoilta ja raudalta. Sisuskalut putosivat takaisin paikalleen vatsalihasten taakse. Modium oli vapautunut kypärään.

“Joukot, lasku!” Wosnovik huusi.

“Taisimme menettää sotilaat Crochetin ja Damin, ylikomentaja. Sekä tutkimusjohtaja Aaronin.”

Wosnovikin paksut kulmakarvat rutistuivat sentin alemmas pimeydessä. Silloin kapea valokeila ilmestyi joukkojen eteen halkaisten heitä ympäröivän täydellisen pimeyden.

Wosnovik siristi silmiään ja astui lähemmäs valon lähdettä. Hän ojensi kätensä. Se upposi hyytelömäisen massaan, joka erotti heidät ulottuvuudesta kolme.

“Tämä maagi on mahtavampi kuin uskoimmekaan. Hän onnistui pitämään meidät poissa ulottuvuudestaan”, Wosnovik sanoi ja kauhoi kädellään tietään kylmän hyytelön läpi. “Ei meillä ole koko päivää aikaa. Tuokaa työkalut tänne, niin kaivetaan tiemme tähän kirottuun ulottuvuuteen! Tämä maagi ei voita, pidetään siitä huoli. Tasapainon varsa on taas pian hallussamme!.”

*

Tutkimusjohtaja Joshua Aaron tömähti johonkin kovaan. Hän repi kypärän päästään ja veti keuhkonsa täyteen ilmaa. Hänen päässään pyöri. Tai kaikki hänen ympärillään pyöri. Tai molemmat.

Joshua kopeloi rintataskustaan silmälasinsa ja painoi ne nenälleen. Hän oli yhtenä kappaleena, yhdessä ulottuvuudessa. Kaikki raajat olivat tallella ja ne toimivat.

Pyörivä tunne Joshuan päässä alkoi tasoittua. Missä ihmeessä muut olivat?

“Wosnovik”, Joshua kuiskasi. “Missä olette?”

Jokin tarttui Joshuan hartiaan. Hänen takanaan leijui valtava käsivarsi. Käsi irrotti otteensa Joshuan olkapäästä, kauhoi hetken tyhjää ja katosi sitten ilmaan. Se oli Wosnovikin käsi. Joshua tunnistaisi ne mustat rystyskarvat missä vain.

“Wosnovik”, Joshua kuiskasi nyt lujempaa.

Hän kauhoi ilmaa siitä, missä oli nähnyt Wosnovikin käsivarren. Tämän oli täytynyt jäädä jumiin ulottuvuuksien väliin.

Joshuan rintakehää kouristi. Oliko kukaan muu päässyt ongelmitta perille? Oliko hän yksin?

“Onneksi en ole ainoa, jolla näyttää olevan rankempi juhannus takana.” Naisen ääni Joshuan selän takana pysäytti hänen kauhomisensa.

Joshua kääntyi hitaasti ympäri.

Naisen mustat hiukset oli kasattu päälaelle sotkuiselle sykkyrälle, josta suortuvat karkailivat hänen niskaansa. Pienet sortsit jättivät naisen kalpeat reidet paljaaksi. Hänen kainalossaan oli pussi porkkanoita.

“Missä sinun moottoripyöräsi on?” Nainen osoitti kypärää Joshuan kädessä. ”Ei kannata varmaan vielä lähteä ajamaan ottaen nuo äskeiset huitomiset huomioon.” Hän osoitti ilmaan siihen, missä Joshua oli nähnyt Wosnovikin käden.

Joshua tuijotti naista. Moottoripyörä? Hän haki muististaan jäänteitä ulottuvuuden kolme opinnoista taumaturgian toiselta opintovuodeltaan.

“Ah! Moottoripyörä! Minä tiedän, mikä se on”, Joshua sanoi innostuneesti.

“Onneksi olkoon”, nainen sanoi ja nauroi. ”Ehkä tosiaan ei kannata ajaa hetkeen.”

Perhana, Joshua kirosi mielessään. Kaksi minuuttia vieraassa ulottuvuudessa ja hän sekoili jo. Mutta ainakin hänen käännösimplanttinsa toimi. Nainen ymmärsi häntä ja hän naista.

“Minä olen menossa tuohon baariin oluelle. Näyttää siltä, että se voisi tehdä sinullekin hyvää, nyt kun et voi kuitenkaan vielä lähteä ajamaan.” Nainen osoitti Joshuan selän taakse ja käveli hänen ohitseen. Pilvi hien, laventelin ja tupakan hajua pölähti Joshuan sieraimiin.

Silloin hän näki sen. Varsan. Tasapainon varsa käveli kaviot kopisten muina varsoina naisen perässä kohti baaria.

Joshua tuijotti kaksikkoa suu auki. Silmälasit luiskahtivat hänen nenänpäälleen, josta hän ehti napata ne juuri ennen kuin ne putosivat. Tämäkö oli maagi, joka oli loitsinut niin vahvoja loitsuja? Maagi, joka oli vaarantanut koko multiversumin tasapainon? Hän näytti vähemmän uhkaavalta kuin Joshua oli ajatellut. Nainen kiskaisi takapuoleensa karanneita housuja ja katosi baariin varsa perässään.

Joshua havahtui ja kaivoi laukustaan vastaanottimen. “Wosnovik, kuuletko.” Vastaanottimesta kuului vain kohinaa. Joshua sääti asetuksia hallintapaneelista, mutta kohina pysyi tasaisena. “Wosnovik. Olen paikallistanut varsan. En ole varma, onko varsan hallussapitäjä etsimämme maagi, mutta tilanne ei ole uhkaava. Tilanne hallussa. Aaron kuittaa.”

Joshua ravisteli hetken käsiään ja jalkojaan, jotka nipistelivät yhä ulottuvuuksien välisestä hypystä. Hän oli onnistunut hyppäämään ja paikallistanut maagin. Hän röyhisti rintaansa ja juoksi kaksikon perään baariin.

*

Mies oli erikoinen. Hän ei ollut paikallinen, se oli selvää. Hänellä oli jonkinlainen aksentti, mutta Aino ei keksinyt, mistä päin maailmaa. Ja samaan aikaan hän oli aivan varma, että oli nähnyt miehen ennenkin. Jokin miehessä veti häntä puoleensa. Ehkä sen pitäisi olla varoitusmerkki ottaen Ainon miesmaun ja miehen sekavan käytöksen huomioon. Hänellä oli kuitenkin turvallinen olo. Kuin he olisivat vanhoja ystäviä. Aino ei osannut selittää sitä.

Mies kulautti Ainon ostaman oluen alas yhdellä kulauksella.

“Taisi janottaa”, Aino sanoi.

“Matkustaminen ulottu…“, mies aloitti ja yskähti. “Matkustaminen janottaa. Mikä sinun nimesi on? Minä olen Joshua, Joshua Aaron.”

Mies ojensi kättään kohti Ainoa.

“Aino.”

Joshua ravisti Ainon kättä innokkaasti. Jäntevän miehen vaaleat hiukset heiluivat edestakaisin kättelyn voimasta, ja silmälasit luisuivat kerta toisensa jälkeen alas miehen suoraa nenää. Mistä Aino tunsi miehen?

“Olemmeko me tavanneet aiemmin?” Aino kysyi.

Joshua tuijotti varsaa, joka nyki baarin eteisessä huonekasvia hampaillaan. Hän ei tuntunut kuulevan Ainon kysymystä.

“Onko varsa sinun?” Joshua kysyi.

“Ei oikeastaan. Se löysi minut.”

“Löysi sinut?”

“Se ilmaantui talliini. Myönnettäköön, että olin aika humalassa juhannuksena, mutta luulen, että muistaisin, jos olisin maalannut varsan vaaleanpunaiseksi. Ehkä.”

“Maalannut?” Joshuan kulmat kurtistuivat kysyvästi.

“Värjännyt, maalannut, mitä sille onkaan tehty.”

Joshua viittoi baarimikkoa tuomaan toisen oluen. Mies oli todella kiinnostunut varsasta. Outo kutina Ainon vatsanpohjassa yltyi yltymistään.

“Kuka on tuonut varsan sisälle?” Baarimikon kasvot harmaan parran takana muuttuivat punaisiksi.

“Jaahas, meidän on aika lähteä. Sori Kalle!” Aino sanoi, nousi baarijakkaralta ja nappasi tupakka-askinsa tiskiltä. Baarimikko huitaisi ilmaa kädellään keskustelun kuittaukseksi ja katosi takahuoneeseen.

Joshua hörppäsi toisen oluensa ja seurasi Ainoa ulos.

Ennen kuin Aino ehti ajatella, sanat ryöppysivät hänen suustaan. “Kuule. Tämä on ehkä vähän outoa, mutta jos haluat tulla kanssani mökilleni, voin näyttää, mistä löysin varsan.” Mitä ihmettä hän teki?

“Kiitos. Mielelläni”, Joshua vastasi, ennen kuin Aino ehti edes lopettaa lausettaan.

Heidän katseensa kohtasivat. Miehen katse oli läpivalaiseva. Kutina Ainon vatsanpohjassa pakotti hänet kääntämään katseensa.

“Okei. Tänne päin”, Aino sanoi ja lähti lonksottamaan saappaillaan kohti maantietä varsa ja Joshua perässään.

*

Sähköiset juovat kimpoilivat vasaran iskusta. Taktisen tiimin jäsenet katsoivat juovien juoksua, kun ne halkoivat pimeyden sirpaleiksi ennen kuin katosivat. Rako ulottuvuuteen kolme pysyi muuttumattomana.

“Tuokaa ultraääniräjähteet!” Suuret hikikarpalot putoilivat Wosnovikin takin rinnuksille.

“Ylikomentaja, selvä, ylikomentaja!” tiimin jäsenet vastasivat kuorossa.

Wosnovik kaivoi vastaanottimensa esille. “Yhdistyneiden ulottuvuuksien ylikommendantti Koshii, täällä Wosnovik. Taktinen tiimi 003 pyytää lupaa ultraääniräjähteiden käyttöön.” Vastaanotin kohisi. “Ylikommendantti Koshii. Kuuluuko? Olemme valmistautuneet käyttämään ultraääniräjähteitä.”

“Haloo Wosnovik?” Ylikommendantti Koshiin pätkivä ääni rahisi vastaanottimesta. ” Älkää käyttäkö ultraääniräjähteitä! Riskit ovat liian suuret. Me emme halua päätyä vahingoittamaan varsaa.”

Taktinen tiimi pysähtyi sijoillensa. Violettina hohkaava pallo tiimin keskellä sykki energiaa, joka sai ilman tuntumaan tukahduttavan kuumalta.

“Mitä ehdotatte?” Wosnovik kysyi vastaanottimelta yhteen purtujen hampaidensa välistä.

“Pääsikö kukaan tiimistä kohteeseen?” Koshii kysyi.

Wosnovik epäröi.

“Wosnovik? Pääsikö kukaan kohteeseen?”

“Uskon tunnistaneeni tutkimusjohtaja Aaronin presenssin kohteessa.”

“Tutkimusjohtaja Aaron? Todellako? No hienoa. Odottakaa siis toistaiseksi. Annetaan johtaja Aaronille hetki aikaa ottaa meihin yhteyttä ja pelastaa varsa ilman, että riskeeraamme varsan selviytymistä.”

”Kuitti.” Wosnovik sanoi ja painoi hitaasti vastaanottimen kiinni. “Pitäkää räjähde käsillä. Jos se ruipelo ei pian saa meihin yhteyttä, käytämme sitä huolimatta siitä, mitä Koshii tai muut kultatuoleillaan istuvat paperinpyörittäjät sanovat.”

*

Joshua juoksutti taumaturgiamittariaan tallia pitkin. Raksutus kiihtyi ja tasaantui, kiihtyi ja tasaantui. Oli selvää, että tämä oli juurikin se paikka, joka oli laukaissut Ulottuvuuksien välisen tutkintakeskuksen taumaturgiasensorit.

“Epäiletkö tämän liittyvän jotenkin radioaktiivisuuteen?” Aino katsoi Joshuaa kysyvästi “En ole koskaan kuullut radioaktiivisuuden muuttavan varsoja vaaleanpunaisiksi tai erityisen samettisiksi.”

Joshua juoksutti nyt mittaria Ainon edessä. Raksutus kiihtyi. Pelasiko tämä mahtava maagi jotakin kieroutunutta peliä hänen kanssaan, vai oliko nainen todella autuaan tietämätön siitä, mitä oli tapahtunut? Joshua ei tiennyt, mitä ajatella.

Aino huokaisi syvään. “Tiedätkö, Joshua, tämä juhannus on ollut niin outo.”

”Millä tavoin outo?”

”No aloitetaan siitä, että joku vieras mies tutkii ilmeisesti radioaktiivisuutta tallissani juuri nyt, talliini ilmestyi aiemmin vaaleanpunainen samettihevonen, ja ex-mieheni, joka ei halua yleensä kuullakaan minusta, pyysi minua juuri muuttamaan takaisin hänen luokseen. Kaappiini myös ilmestyi olutta, kun sitä halusin, ja Martti ja Armi antoivat minulle ilmaiseksi lottokupongin ja tupakkaa. Ja mainitsinko jo, että ilmeisesti juoksin alasti Lehikäisten pellolla?” Aino hengitti syvään ryöppynsä päätteeksi.

Joshua katsoi Ainoa ja mietti, että nainen oli selvästi autuaan tietämätön siitä, mitä todella oli tapahtumassa. Jos Joshua halusi selvittää, mitä oli tapahtunut, hänen olisi paljastettava, kuka ja mistä hän oli, vaikka se oli vastoin Ulottuvuuksien välistä sopimusta. Nukkuvien ulottuvuuksien asukeille ei saanut antaa mitään tietoa eri ulottuvuuksien olemassa olosta, elleivät he sitä itse ensin löytäneet.

”Aino, kuule. Se mitä seuraavaksi kerron sinulle kuulostaa hullulta”, Joshua sanoi.

”Hullummalta kuin kaikki tähän asti?” Aino katsoi Joshuaa ja istui alas koivupöllille. ”Anna palaa, kerro.”

*

“Wosnovik, kuuletko?” Tutkimusjohtaja Aaronin ääni rätisi vastaanottimessa.

Wosnovik irvisti. “Täällä Wosnovik. Antakaa raportti, tutkimusjohtaja Aaron.”

“Olen paikallistanut varsan… hallussapitäjä… maagi… tilanne… uhkaava..” Ääni katosi rätinään.

“Viestiä ei vastaanotettu. Toistakaa”, Wosnovik sanoi vastaanottimeen.

Vastaanottimesta kuului vain rätinää. Taktinen tiimi vieritti ultarääniräjähdettä kohti ulottuvuuden kolme halkeamaa Wosnovikin takana.

“Ylikomentaja. Räjähde on valmis. Käynnistämmekö?”

Violetti hohde valaisi Wosnovikin jykevät kasvot pimeydessä. “Tämä maagi on liian ovela sille hintelälle pojalle. Meidän on päästävä ulottuvuuteen. Ultraääniräjähde on paras keinomme päästä sinne ja pelastaa koko multiversumi. Ylikomentaja Condor todisti jo vuosisata sitten, että tämä on oikea keino. Hänen nimeään ei kukaan tule koskaan unohtamaan. Kuten eivät tule minunkaan tämän jälkeen…” Wosnovik puhui itselleen enemmän kuin tiimilleen, joka katsoi komentajaansa odottaen.

“Ylikomentaja?”

Wosnovikin kulmat rutistuivat päättäväisesti. “Käynnistäkää räjähde.”

*

“Okei, okei. Joshua. Tai siis tutkimusjohtaja Aaron”, Aino sanoi ja nauroi. “Kuvittele itsesi minun asemaani, ja mieti, miltä tämä kuulostaa. Uskoisitko sinä minua, jos asetelma olisi toisinpäin?”

“Minä tiedän se kuulostaa mahdottomalta, mutta se on totta. Katso tätä kelloa.” Joshua osoitti tuvan kaappikelloa. “Se on pysähtynyt viittä vaille neljään!”

“Ja mitä sen pitäisi kertoa minulle?” Aino kysyi.

“Varsa syntyi neljältä minun ulottuvuudessani. Viittä vaille neljä sensorimme poimivat signaalin täältä. Ja silloin kellosi pysähtyi.”

“Pysähtynyt kello ei varsinaisesti ole vielä todiste toisista ulottuvuuksista tai taikahevosista”, Aino sanoi.

“Ja varsa. Se ei ole maalattu tai värjätty.” Joshua hinkkasi varsan turkkia ja levitti sitten kämmentään kohti Ainoa. “Näetkö? Ei maalia, ei väriainetta.”

Ainon järki taisteli Joshuan kertomaa vastaan, mutta hän jäi tuijottamaan pysähtynyttä kelloa. Monta maailmaa. Tai maailmankaikkeutta. Aino ei ollut koskaan käynyt edes toisella mantereella. Pieni nitkahdus hänen sisällään raotti ovea, jonka takana oli mahdollisuus, että kaikki mitä hän kuuli nyt olikin totta.

Joshua jatkoi: “Entä kaikki asiat, joita sinulle on tapahtunut? Kylmä olut, kun sinua janotti. Entisen kumppanisi soitto, kun toivoit, että hän soittaisi. Ilmaiset ostokset kaupassa, kun sinulla ei ollut maksuvälineitä. Taktisen tiimin täytyi jäädä jumiin ulottuvuuksien väliin, koska varsan onni ympäröi sinua. Kaikki tämä johtuu siitä, että tämä varsa on puhdasta onnea. Vaaleanpunainen ja sininen varsa, onni ja epäonni. Niiden on oltava yhdessä, aina. Vain jos tasapainon hevoset ovat yhdessä, multiversumi pysyy tasapainossa. Nyt kaikki on vaarassa.”

Aino silitti sylissään lepäävää varsan turpaa. Onni, sitä hän kyllä tarvitsi juuri nyt.

Joshua hieroi kasvojaan käsillään. Miten hän saisi Ainon uskomaan häntä? Ei nukkuvan ulottuvuuden asukki voinut mitenkään uskoa… Hetkinen. Joshua juoksi varsan luokse.

”Katso varsan selkää tarkkaan. Tässä!” Joshua kuljetti Ainon käden varsan lapaluille.

”Mitkä nämä ovat?” Aino kysyi ja suki karvapeitettä nähdäkseen käteensä osuneet möykyt paremmin.

”Siiven alut”, Joshua sanoi. ”Ne ovat vasta pienen pienet tyngät, mutta et usko, miten upeat niistä vielä tulee. Tavallisilla hevosilla ei tietääkseni tässäkään ulottuvuudessa ole siipiä?”

Aino ei voinut uskoa silmiään. Varsan selässä oli pikkuruiset siiven alut. Ne eivät näyttäneet paljon ruusunnuppuja kummemmalta, mutta siinä ne olivat. Pienet rullalla olevat siivet.

”Talliini ilmestyi siis pegasus”, Aino sanoi, ja ovi, joka oli hetkeä aiemmin auennut raolleen lensi apposen auki.

Ehkä hän aina oli tiennyt, että oli olemassa jotakin suurempaa. Jalkoja vaivannut levottomuus ja kutina vatsassa olivat tuntuneet jonkin värähtelyltä ilmassa. Jonkin merkittävän, jota pystyi melkein koskettamaan, mutta joka karkasi ennen kuin Aino sai siitä kiinni, kuin uni aamuhämärässä. Tämä selitti myös, miksi Juha oli kuulostanut niin oudolta puhelimessa. Ei hän olisi soittanut Ainolle, jos varsa ei olisi sitä aiheuttanut. Niin outoa kun se olikin, se tuntui Ainosta helpottavalta. Heidän oli aika päästää irti toisistaan. Sitä oli vain ollut vaikea myöntää itselle tai hänelle aiemmin.

”Pegasus?”Joshua haki sanaa hetken. ”Pegasus! Juuri niin. Tai ei aivan niin, koska kuvaukset mytologioissa ovat väritettyjä ja ajan ja kertoman vääristämiä. Myytit kuitenkin lähtevät aina liikkeelle jostakin todellisesta. Myyttinen pegasus-olento tunnetaan useammassa ulottuvuudessa eri nimillä. Kaikki oikeastaan juontaa tason viisi insidenssiin, jossa voimakas maagi kerran aiemmin varasti toisen tasapainon hevosista ja hyppi sillä ulottuvuuksien välillä aiheuttaen aikamoista tuhoa. Oikeastaan se on aika hassu tarina lopulta, kun tietää, miten se päättyi…”

”Hyvä on, sanotaan, että uskon sinua”, Aino keskeytti Joshuan tarinoinnin. ”Mitä nyt?”

Joshua ravasi tuvan keittiötä levottomasti edestakaisin. “Jotta voimme palauttaa varsan, meidän on tiedettävä, miten teit sen. Miten sait varsan tänne ilman, että edes tiesit varsan olemassaolosta? Tai toisten universumien olemassaolosta? Sinussa täytyy virrata maagin verta. Minun on tutkittava arkistoja…”

Joshua pysähtyi yhtäkkiä kaappikellon eteen ja kääntyi Ainoa kohti. “Miksi minä pääsin luoksesi tähän ulottuvuuteen? Miksi minä en jäänyt jumiin ulottuvuuksien väliin muun tiimin mukana?”

Aino mietti hetken ja sanoi sitten: “Koska minä näin sinut.”

Muistikuvat edelliseltä yöltä valuivat Ainon mieleen epämääräisinä välähdyksinä. Ruskistuneet kukat, alasti pellolla juokseminen, herääminen uimapuvussa. Nyt Aino ymmärsi, miten ne kaikki liittyivät toisiinsa. Hän muisti, miksi Joshua näytti niin tutulta. 

“Sinä näit minut?” Joshua toisti.

“Minä näin sinut lammessa, koska tein juhannustaikoja.”

”Sinä osaat taikoa?!” Joshua näytti säikähtäneeltä.

”Ei kukaan täällä tietenkään oikeasti usko taikaan enää”, Aino sanoi. ”Mutta vanhojen uskomusten mukaan, jos katsoo juhannusyönä lampeen, näkee siellä tulevan puolison. Tai jos kerää seitsemän yrttiä tai kukkaa ja pistää ne tyynyn alle, näkee unessa tulevan puolison. Tai jos kieriskelee alasti kasteisessa viljapellossa, puoliso ilmaantuu elämään kuluvana vuonna. Minä pelasin ilmeisesti varman päälle ja yritin useampaa näistä tempuista.” Ainon posket hohkasivat punaisina.

Joshuan kasvoilla oli keskittynyt ilme. Hän kaivoi holoasemansa esille. “Seitsemän yrttiä tai kukkaa, alasti pellolla ja lampi… Voiko olla…”

Hologrammit ilmestyivät asemasta. Joshua viittoi kuvia ja tekstejä ilmassa huitoen niitä oikealle ja vasemmalla. Uusia hologrammeja popsahti ilmaan liikkeiden mukana.

Ainon suu aukesi. “Et sitten heti näyttänyt tätä, kun epäilin sinua hulluksi? Oo, pysähtynyt kello, suuri todiste”, Aino matki Joshuan ääntä ja upotti sormensa lähimmän ilmassa leijuvan hologrammin läpi.

“Uskomatonta. Tämä on hyvin vanhaa magiaa. Mutta se voisi olla syy kaikkeen”, Joshua mumisi holoasemalleen. “Hah! Ei, hetkinen. Se vaatisi vähintäänkin verilahjan.”

“Verilahjan?” Aino toisti ja tuijotti vieraita merkkejä hologrammeissa edessään.

“Vahvaa maagin verta toimiakseen. Ehkä olenkin väärässä… Verta ja tulta. Et sattunut uhraamaan vertasi tuleen myös ihan vain tietämättäsi?” Joshua kysyi ja naurahti.

Aino avasi kätensä ja ojensi sen kohti Joshuaa. Kämmenen haava näytti yhä ärtyneeltä, mutta oli lakannut vuotamasta verta.

Joshua lysähti tuvan penkille. “Verilahja. Ja epäilemättä sinulle oli myös jonkinlainen tuli viritettynä?”

“Saunan kiuas”, Aino sanoi. “Ei kovin turvallista toimintaa sellaisessa humalassa.”

“Aino, sinä loitsit varsan tänne toisesta ulottuvuudesta. Vahingossa. Sinun täytyy olla sukua ulottuvuutenne suurille maageille, muinaisille maageille”, Joshua sanoi ja katsoi Ainoa uudenlainen kiilto silmissä.

Aino hengitti syvään. Kaikki tuntui samaan aikaan hullulta ja oikealta. Hänen päässään pyöri ja tällä kertaa se ei johtunut humalasta.

“Tämä on uskomatonta. Tämä on tieteellisesti ennenkuulumatonta.” Joshua oli jälleen jaloillaan. ”Tällaista ei ole koskaan tapahtunut aiemmin. Mihin sinä pystyisitkään oikeassa opissa. Ja minä löysin sinut. Ehkä minut vihdoin otetaan vakavasti. Tietenkin ensin minun on vietävä varsa takaisin oikeaan ulottuvuuteen. Se ei ole ongelma, minulla on välineet täällä ja niin kauan, kuin olet suostuvainen perumaan taian…” Joshua hiljeni. Hän kääntyi katsomaan Ainoa.

“Mitä sinä sanoit aiemmin siitä, että olit nähnyt minut lammessa?”

*

Yhdistyneiden ulottuvuuksien kongressi täten päättää yhdistyneisiin ulottuvuuksiin julistetun hätätilan. Kadonnut tasapainon hevosten varsa on jälleen turvassa päämajassa Tasapainon talleilla.

Taumaturgian instituutin tutkimusjohtaja Joshua Aaron palkitaan neuvokkuudesta ja esimerkillisestä diplomatian käytöstä tilanteessa, joka uhkasi multiversumimme tasapainoa.

Ulottuvuuksien välisen tutkintakeskuksen ylikomentaja Wosnovik vastaa syytöksiin luvattomasta ultraääniräjähteen käytöstä interdimensionaalisessa tuomioistuimessa. Räjähteen tuho rajoittui viallisen räjähteen vuoksi pienelle alueelle ulottuvuudessa kolme. Vaikutusten uskotaan katoavan ajan mittaan. Taktinen ja tieteellinen tiimi tutkivat tilannetta tutkimusjohtaja Aaronin johdolla.

Hätätilan käynnistänyt heräävä maagi on todettu vaarattomaksi ulottuvuuksien turvallisuudelle. Yksilö saa asiaankuuluvaa koulutusta omassa ulottovuudessaan, kunnes matkustaminen päämajaan on turvallista.

Yhdistyneiden ulottuvuuksien ylikommendantti
Zerga Koshii

*

Hevostenhoitaja Moor kuljetti suurta harjaa pitkin vedoin hevosen vaaleanpunaista kylkeä pitkin. Sen samettinen turkki kiilsi auringossa, ja valtavat siivet värisivät mielihyvästä.

“Tuntuu hyvältä, eikö tunnukin”, Moor sanoi ja henkäisi nuoren hevosen tuoksua sieraimiinsa. Sininen turpa Moorin toisella puolella pukkasi häntä hellästi kylkeen, ja hevoskaksikko kirmasi pellolle täydellisessä synkronaatiossa. Ne pyrähtelivät ilmaan nuorilla siivillään hetkeksi ja palasivat takaisin kullankeltaiseen heinään.

“Terve Moor”, Joshua sanoi ja taputti hevostenhoitajaa selkään.

“Tutkimusjohtaja Aaron”, Moor sanoi ja nyökäytti päätään.

“Näin vuoden tuttavuuden jälkeen voisit vihdoin kutsua minua Joshuaksi.”

“Mies, joka pelasti multiversumin tasapainon! En voisi”, Moor sanoi ja taputteli liinalla otsaansa.

Miehet katsoivat kirmaavia hevosia hetken hiljaisuudessa. Välillä oli vaikea sanoa, oliko pellolla kaksi eriväristä hevosta vai ainoastaan yksi violetti.

“Ei enää ihan pieniä kavereita”, Joshua sanoi.

“Ei. Ei ihan pieniä.” Moorin rintakehä pullistui kuin ylpeän vanhemman.

Joshua taputti Mooria vielä selkään ja käveli pellon toiselle laidalle. Auringonvalo heijastui hänen silmälaseistaan, kun hän työnsi niitä paremmin nenälleen. Hän katsoi ympärilleen ja kaivoi vastaanottimen taskustaan.

“Kuuluuko”, Joshua sanoi.

“Sehän on multiversumin pelastaja”, Ainon ääni rätisi vastaanottimessa.

“No, eipä liioitella.” Joshua hymyili. “Miten siellä voidaan?”

“Irma ja Jorma naapurissa ostivat juuri uuden traktorin. Voittivat lotossa. Todella kummallista, jo kuudes lottovoitto minun voittoni lisäksi samassa pienessä kylässä. Lehdissä kutsuvat meitä maailman onnekkaimmaksi kaupungiksi.”

“Hienoa! Saan siis jatkaa tutkimuksia rauhassa. Jos Wosnovik ei olisi posauttanut sitä räjähdettä, olisi minun ollut mahdotonta saada lupaa vierailla näin usein. Se on tieteellisestä näkökulmasta todella kiinnostavaa, että varsa ja pommi yhdistettynä jättivät niin mielenkiintoisen jäljen kylään. Olemme laatineet tutkimusryhmäni kanssa uutta teoriaa…” Lapsen jokellus vastaanottimesta keskeytti Joshuan.

“Jollain on ikävä isää”, Aino sanoi.

Hymy Joshuan kasvoilla levisi. “Ei enää montaa tuntia niin olen siellä. Ja hei, ei sitten mitään juhannustaikoja. Ainakaan ennen kuin olen perillä.”

____

Sanna Tolmunen on leffa- ja tv-intoilija, joka tekee markkinointia ja viestintää päivisin ja kirjoittaa fantasiaa, scifiä ja kauhua öisin. Tarinoissa häntä inspiroivat uudet maailmat ja ajattomat tunteet.