Pääkirjoitus

Varjorikko 2/2020 ilmestyy raskaan vuoden päätteeksi talven pimeimpinä aikoina keskelle koronakriisiä. Mutta kuten talven jälkeen tulee kevät ja pandemioiden keskelle toivoa lääkkeiden ja rokotteiden muodossa, tämänkertainen numero aloittaa synkimmällä tarinallaan ja siirtyy kohti valoisampia kertomuksia.

Tällä kertaa lehden teema on mytologiset olennot. Aihepiiriin liittyvät viisi novellia ovat sävyltään hyvin erilaisia, ja olentojen osuus on kussakin tarinassa omanlaisensa. Monessa mytologia kietoutuu ihmisten ongelmiin, kuoleman, elämän ja toiveiden täyttämisen kysymyksiin. Päähenkilöt saattavat kokea myös jännittäviä seikkailuja, joissa taika on tärkeässä osassa.

Maija Nyströmin Tyttären nälkä -novellissa hirviön kellarissa kasvanut päähenkilö etsii paikkaansa maailmassa. Milka Liikalan Tarvas on suomalaiseen metsämaisemaan ja pieneen kylään sijoittuvaa modernia fantasiaa, jossa päähenkilö pyrkii eroon menneisyyden murheistaan mutta törmää uusiin, yliluonnollista alkuperää oleviin pulmiin. Toni Saarisen Pyro-ornitologian haasteet kertoo tilanteesta, jossa matkailu toisissa maailmoissa on mahdollista ja näin myös mytologisten olentojen kuvaaminen. Sanna Tolmusen Samettihevonen -novellissa karkuteillä on tarunomainen tasapainon hevonen. Rimma Erkon Kissa jolla ei ollut nimeä on tarina taianomaisten kissaolentojen ystävyydestä ja nimenetsintämatkasta.

Toivotan kaikille lukijoille ja kirjoittajille suotuisaa vuotta 2021!

Camilla Kantola

Website Built with WordPress.com.

Up ↑

%d bloggers like this: